Seito Pro ry:n 60-vuotisjuhlat on juhlittu eilen 19.11.2022 Hotelli Almassa, Seinäjoella.

Juhlat alkoivat klo 18 ja juhlan avasi puheenjohtajamme Taina Hakalahti upealla runonlausunnalla
ja tervetulosanoilla ja yleisellä lyhyellä ohjeistuksella.

Meidän kanssa juhliin saapui n. 70 vierasta ja juhlakansa olikin pukeutunut hienoihin juhlatamineisiin.
Yhdistystä muistettiin kauniilla kukilla, sangollisella suklaata, kortein ja lahjoituksin. Iso kiitos vielä niistä,
olihan se mukavaa, kun meitä muistettiin vaikka vieraat toivatkin mukanaan juhlan. 💕

Tämän jälkeen yhdistyksen pitkäaikainen entinen puheenjohtaja Aki Salli kävi läpi yhdistyksen mielenkiintoista
historiikkia ja nyt me tiedämme paljon enemmän, että mistä yhdistys on lähtöisin. Suureksi ja aktiiviseksi yhdistykseksi olemme ehtineet kasvaa tässä 60 vuoden aikana.

Saimme juhlapuheen pitäjäksi Pron edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin ja juhlapuheessaan
Kristiina nosti esiin meidän aktiivisen ja jäsenet edellä- ajattelutavan. Olemme kuulemma hieno malliesimerkki
toimivasta yhdistyksestä. Mikäli saamme luvan, niin jaamme myöhemmin juhlapuheen ja ansiomerkkien saajat
toisessa postauksessa.

Juhlapuheen jälkeen saimme kutsun ruokailemaan. Alman keittiössä oli loihdittu upea illallinen. Koska menua ei kukaan muista enää myöhemmin, niin laitettakoon se esille tänne. Juhlissa nimittäin ei ruuassa pihistellä!

Alkuruokana oli

vihersalaattia ja yrttiöljyä
tomaatti-sipulisalaattia
metsäsienisalaattia
pesto-pastasalaattia
mozzarellaa ja yrttiöljyä
savulohta ja tillismetanaa
talon leipävalikoima

pääruuaksi nautittiin

paahdettua perunaa
merilohta ja limekastiketta
härkää ja karpalokastiketta

Ruoka oli kerrassaan herkullista ja santsikierroksia ei laskettu. Alman kokit olivat pistäneet parasta pöytään ja
salihenkilökunta huolehti, että lasit pysyivät täynnä.

Ruokailun jälkeen saimme nauttia Teatteri Arinan esityksestä ”Kosinta”. Esitys oli kyllä kokonaisuudessaan hauska ja yleisöä viihdyttävä. Esitystä uskaltaa kyllä suositella, että mikäli joskus teidän työpaikalle vaikkapa juhliin kaivataan esiintyjiä, niin rohkeasti yhteyttä Arinaan!

Esityksen jälkeen juotiin tietenkin vielä täytekakkukahvit ja jatkettiin iltaa vapaalla illanvietolla ja tanssimusiikista vastasi koko illan tanssiorkesteri Rondo. Mukavaa ja menevää musiikkia monta tuntia ja kyllähän väki uskaltautui tanssilattialle laittamaan jalalla koreasti. Tanssia olikin ilo seurata myös pöydistä katsellen.

Vielä kerran kiitos vieraillemme. Tehtiin yhdessä upea juhla, jota on ilo muistella. Onnittelut kaikille ansiomerkkejä ja muita muistamisia ja huomionosoituksia saaneille. Toivottavasti toimintamme saa jatkua yhtä upeana seuraavatkin 60 vuotta ja enemmänkin.

– Hallitus

(Kuvat Jarmo Korpinen, Helena Loikas ja Essi Kallio)